Keitä me ollaan?

Dodi, nyt ollaan siinä pisteessä että on aika aloittaa blogitouhut. Lähinnä omaksi ilokseni tätä teen, mutta kivahan se olis, jos joku sais tästä jotain irti. :)

Eli eli. Näppäimistöllä sormiaan heiluttelee 25 vuotias toista lasta odottava perheenäiti. Kouluja on tullut käytyä, vuonna 2008 valmistuin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, mutta koska koulunkäynti kiinnosti lähestulkoon yhtä paljon kuin kilo paskaa, valmistuin keskinkertaisin arvosanoin enkä ole niillä papereilla näillä leveysasteilla töitä saanut. Töitä on silti tullut tehtyä! Ravinteli Onnelassa salisiistijänä, lehtimyyjänä (oli muuten elämäni paras virhe!) ja ties mitä. Enivei, ruuanlaittoa oon vihannut aina. Koska en oo edes yrittänyt koskaan. Kunnes 2008 tein elämäni ensimmäisen makaroonilaatikon (kyllä, 20 vuotiaana ! :D ) ja totesin että sehän on ihan helen hyvää! Siitä se ajatus sitten lähti ja joulukuussa 2013 valmistuin kokiksi. Opiskelut hiukan venähti, koska perustettiin perhe kesken kaiken ja olin kotona 1,5v. Aloitin työt yhdessä paikallisessa lounasraflassa toukokuussa 2013 ja sillä tiellä ollaan edelleen. Se musta.
Ukkokulta on 27 vuotias sähköasentaja, tekee työt reissussa. Pääsääntöisesti on pois kotoa ma-to. Näin on ollut aina, koko tämän 5,5 vuoden ajan. Meidän arki menee sekaisin jos se kulkee kotoa käsin, kun suurimmalla osalla menee arki sekaisin jos toinen on viikon pois kotoa. :D
Ja sitten perilliset. Esikoisjunnu syntyi elokuussa 2011 ja ensimmäisen kerran luultiin että saadaan junnusta isoveli elokuussa 2013. Toisin kuitenkin kävi ja kyseinen raskaus diagnosoitiin vakavaksi istukan sairaudeksi ja jouduttiin lopulta keskeyttämään rv 9+5. Pitkä raskauskarenssi oli tiedossa, kokonaista 24kk, eli toukokuulle 2015 asti. Mutta mutta, sitten tulikin joku korkeammalta taholta sekaamaan tätä peliä ja nyt junnusta on tulossa isoveli toukokuussa 2015. Suurennuslasin alla ollaan oltu, mutta nyt, kun kolkutellaan jo kohta pian puoltaväliä, alkaa vaara ilmeisesti olemaan ohi. Se meistä siis.




Sitten on niitä eläimiä.
Tammikuussa 2008 on syntynyt harmaa-valkoinen iso maatiaiskolli Tapio. Meille se kotiutui siis keväällä 2008 siskonsa Lapsan kanssa. Lapsasta olemme joutuneet luopumaan matkan varrella, mutta se sai onneksi hyvän kodin. :) Tapsa on kunnon sylikissa (ja sisäkissa :D ). Ei ikimaailmassa suostu pihalle, nuuhkii kyllä ovella ja ikkunoilla, mutta pihalle ei astu. Paitsi ehkä joskus vahingossa. Nukkuu äärimmäisen äänekkäästi, voiko kissa kuorsata?

Tammikuussa 2009 puolestaan syntyi seropipentue (venäjänharmaahirvikoira ja jotain paimentavaa, ehkä seiskaria) josta meille kotiutui musta kippurahäntä, alkuperäiseltä nimeltään Sirpa, maaliskuussa 2009. Sirpa kun ei oiken meidän suuhun sovi, niin mimmi sai nimekseen Iina. Iina onkin aikamoinen koira, nykyään. Mehän haettiin se sohvan alta ja aikamoinen koulutus on käyty läpi, että siitä saatiin koira kaivettua esiin. Valitettavasti isäntäperhe oli saanut niinkin pieneen koiraan pysyvät traumat aiheutettua, että mimmi pelkää vieraita miehiä (siis ihan appiukko) todella paljon ja kestää kauan ennen kuin päästää lähelle ja rauhoittuu. Ei tekisi pahaa kärpäsellekkään, meidän laupias samarialinen, mutta pitää kovaa meteliä ja joku voisi jopa pelätä.

Ja vihdoin! Miksi aloin kirjoittamaan blogia? Koska meille tulee valkoinenpaimenkoira! Tänään syntyneestä pentueesta olemme varanneet alustavasti jo elokuussa narttupennun. Syksyn aikana kävimme Espoossa asti vierailulla ja tavattiin kasvattajat (ja otettiin irtiotto arkeen ;) ) ja lyötiin hommat lukkoon, jos tulee kaksi narttua, on toinen meille, ensimmäinen sijoitetaan. Ja tänään pennut sitten syntyi, yhteensä 5 narttua viimeisimmän tiedon mukaan.
Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa ja vihdoin se on totta! :) Nyt täytyykin enää malttaa odotella tammi-helmi taitteeseen, että saa oman pennun hakia kotio! :)