perjantai 30. tammikuuta 2015

Luna 8 vk

Niin se aika vaan rientää, mimmi on "jo" 8vk ikäinen pieni pallero! :)

Ensimmäinen viikko uudessa kodissa on ollut täynnä jänniä juttuja, joista päällimmäisenä ehkä uuden lauman jäsenet. Kovasti haluaisi leikkiä Iinan ja Tapion kanssa, mutta tuo meidän äärimmäisen mukavuudenhaluinen koiruus ei oikein jaksa innostua vauvaleikeistä. :D Vaihtaa paikkaa jatkuvasti, kunnes tajuaa että sohvalla pääsee eroon korviin hyppivästä kakarasta. :D Muutaman kerran on ärhenneltykkin, puolin ja toisin, mutta ihan hyvä että näyttää kaapin paikan.

Sitten tuo meidän Tapsa! Voi pyhä sylvi kun se kiinnostaa! :D Luna menee kylki edellä ärhennellen Tapiolle, kovasti haluaisi leikkiä! Ja mitä saa vastaukseksi? Piikkikinnasta. Samaa tuo oli Iinankin aikaan, mutta nykyään, 5v myöhemmin, köllivät vieri vieressä ja pesevät toisiaan. :D Joten, kai tästä hyvä tulee? :)

Viikkoon on myös mahtunut talon tavoille oppimista, kuten arvata saattaa. Luna tietää jo nimensä (jes ! :D ) ja ymmärtää äärimmäisen hyvin käskyjen"ei" ja "pois" merkityksen, eri asia onkin, että toteuttaako niitä niinkuin me halutaan..

Tuo äärimmäisen suloinen, mutta ah niin rasittava kakara on myös aika ajoin nilkoissa ja kantapäissä kiinni, ja teköö kipiää! Tämäkin on työn alla. :D

Upeinta ja mahtavinta on, että jo viikossa tuo pieni on tajunnut, että se toinen pieni jolla on kaksi jalkaa, on lapsi. Junnua toki ahdistaa aikalailla kun koira kulkee vierellä, mutta eiköhän tuo pian opi, että se haluaa vain hengata siinä lähellä. Kun ei kuitenkaan käy kiinni tms. :)

Ruokaa Luna saa enää 3 krt päivässä ja ulos pääsee n. 4-6 krt päivässä. Joka päivä pyritään siihen että elukat olisivat hetken edes päinsä, ja sekin sujuu onneksi kovin hienosti! :)

Nyt pitäisi käydä paperien kimppuun, siirtää koiruus meidän nimiin ja liittyä jälleen Kennelliittoon. Valkkarien omaan liittoon kuulutaankin jo, kiitos kasvattajan! :)

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kotimatka ja ensimmäinen yö

Nyt kun on selvitty kotiin asti ja ehditty hengähtää (muttei nukkua), on aika ensimmäisen kotipostauksen! :)

Meidän matka meni aivan hyvin vaikka etelänpäässä olikin aika susi ajokeli. Mutta koska täälä napapiirillä on niin perkeleen kylmä, niin keli parani loppua kohden. Kisaväsymystä oli havaittavissa illalla kotiutuessa (20:40) niin kuskissa kuin takapenkkiläisessä. Mutta onneksi vauvalla ei ollut, se kun koisasi melkein koko matkan! :D Välillä heräsi itkemään ja pari pissipaussia suoritettiin myös. Kakat neiti väänsi n. 10 min matkantaiton jälkeen, luojalle kiitos oli Astradassa pyyhkeet penkillä! :D Kovin olisi neiti halunnut katsella ikkunasta pihalle, vähän on siis eri maata kuin tuo Iinuska joka tunkee itsenä penkin alle autossa.. :D

Kotona meitä odotti yli-innokas 3,5v lapsukainen ja hiukan hämillään ollut 5v koiruus, ainiin, ja se kissa. Alkuun Iina veti huutokonsertin joka herätti kyllä koko taajaman, mutta rauhottu todella nopeesti ja olenkin äärimmäisen yllättynyt ja ylpeä tuosta isomman neidin käytöksestä. Ei oo moksiskaan vaikka Luna järsii kinttuja tai häntää. :) Tämä meni siis about sata kertaa paremmin kuin osasin odottaa! :) 

Tapio onkin sitten oma lukunsa, hitaasti syttyvää sorttia kun on. Sähisee ja murisee, mutta on samalla toooodella kiinnostunut lauman uusimmasta jäsenestä. Tänään aamulla tokikin iski piikkikinnasta (tai vaan kinnasta, tiedä häntä) Lunalle ja siitähän vasta huuto syntyikin, mutta tais neiti vain säikähtää. :)
Yöllä en siis oo juurikaan nukkunut, äidit. :D Pari kertaa Iina on ärissyt Tapiolle, päättelisin että puolustanut Lunaa, halleluja! :) Ja kylläpä nähtiin ekana yönä myös neitit vierekkäin nukkumassa, harmi kun tästä ei kuvaa saanut.. :)

Kovasti on sosiaalinen tapaus ja ruokahaluakin löytyy, vielä kun sihtaisi pissansa ja kakkansa niille varatuille paikoille. :D Ainiin, pentuaitauskin osoittautui aika turhaksi, neiti kun tuli sieltä pihalle reunan yli yön aikana. :D Mutta kun nuo noin hyvin tulee toimeen, uskalletaan lähteä kohta pikavisiitille kirpparille, siivoushommiin oman paikan osalta ja äkkiä kotia. :)

Tästä on hyvä jatkaa! :)






tiistai 20. tammikuuta 2015

Se on Sininen !

Tänään on laitettu sirut mimmien niskaan ja Sininen pentu sai meidän sirun. :)


Eilinen pentutestauskin oli mennyt oikein mainiosti, pentublogin puoleltahan löytyy nuo tulokset. :) Nyt tartteekin sitten ainoastaan odottaa perjantaihin!

Vihdoin selvisi tuo meidän kulkeminenkin, omalla autolla lähdetään kohti Espoota, eikä mun tartte (luojalle kiitos ! ) alkaa opetella käyttämään junaa. :) Ja tietty mikä parasta, no se matkaseura! :)


Tähän hätään viimeisetkin penturoinat on tullut hankittua. Mustista ja Mirristä tarttui mukaan iiiiiiiso peti pikkumimmille ja tuollainen söpö bambi (kuvaan on salakavalasti myös tukkinut se heijastinliivi :D ). :) Sit löytyy pari turvaporttia, ei pääse mutustelemaan kissinpaskoja vessaan ja saa tuo junnu päättää ihan itse, saako koirat tulla huoneeseen vai ei. Ja Biltemasta pari kompostikehikkoa odottelee tuossa kasaajaansa. :) Kyllä tästä hyvä tulee! :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Vielä viikko, vielä viikko !

Jep, kuten otsikkokin sanoo, vielä viikko ! :)

Meidän siirtyminen Seinäjoelta Espooseen on muuttanut muotoon about sata kertaa tässä viime aikoina, mutta tällä haavaa näyttää pahasti siltä, että mun täytyis osata käyttää junaa. :D Mitähän siitäkin vaan tulee.. :D Vielä en oo uskaltanut lippua ostaa, kun ihan 100% varma tämä(kään) suunnitelma ei ole.


Tässä odotellessa on tullut hankittua hiukan muutakin omaisuutta pennulle, kuin tuo kippo. :)


Tuikitarpeellisia asioitahan nämä on, katu-uskottava pinkki matkakippo mimmeille, isäntä kyllä väitti että se käy kuulemma aika äkkiä pieneksi kahdelle isolle koiralle. Mut en kuuntele. :D Sit tarttu käteen tollanen heittosysteemi, musta kun ei tullutkaan koskaan pohjanmaan suurta pesäpallolupausta. :D Se oikeesti tarpeellinen löytyykin sit kuvasta vasemmalta, eli vilkkuvalo. Molemmilla mimmeillä samanlaiset, vilkkuu kolmessa värissä ja näkyy! :) Ainiin, onhan tuola heijastinliivikin, se ei vaan ole päässyt kuvaan. Naamaraja kuitenkin. :D

Tänään pennut onkin siis 6vk ikäsiä ja maanantaina olis edessä pentutestaus Korrien tekemänä. Pakka onkin mennyt aikalailla päälaelleen, ja tällä hetkellä pennuista ilmeisesti vahvinpana yksilönä meille olisi siniseksi merkattu pentu. Mutta pianhan tuon saa tietää, mikä vauvoista meille muuttaa! :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Espoo ohoi !

Eilen lähdettiinkin sitten matkalle kohti Espoota, ihan koko köörillä. Siis ihmisköörillä. :D Tätä reissua olikin odotettu sit enemmän kuin kuuta nousevaa!

Tästä se lähti, kellonaikakin näkyy sopivasti! :D


Ajokeli ehti vaihtua ennen Espoota aika monesti ja laidasta laitaan. Välillä sato vettä kun Esterin perseestä, välillä räpäskää taivaantäydeltä ja vaakatasossa ja välillä nyrkin kokosia lumihiutaleita. Hetkeäkään tolla matkalla ei tainnut olla satamatonta. Tampereen ohi kun päästiin ja alko motarit, oli oikeen mielenkiintosta ajella kun loskaa tiellä enemmän kun laki sallii ja nää teiden ritarit ajeli välillä ihan sit 50km/h sielä, vaikka oli tiet sulaa ja sato vettä.. Noooo, onneks vasta kolmen viikon päästä uudestaan! ;D

Hotelliin kirjauduttiin siis vasta n. klo 17 aikaan ja aika äkkiä siitä sit lähdettiin suunnistamaan pentujen luo. Ihan yhtä syvältä suolesta tuo sielä suunnalla ajelu oli kuin aina ennenkin. Lopulta, parin hutikäännöksen jälkeen, päästiin perille. :)
Vastassa odotti kaksi ihmisemäntää, koiraemo Tara ja viisi ihanaa suloista palleroa! Sydän suli.


Sitten se ehkä_meidän_pallero, eli oranssiksi merkattu pentu. Kuvissa sitä ei juuri huomaakkaan, kuinka suuri ero tällä onkaan muiden turkkeihin! :D Livenä sen kyllä huomasi, ihan jo ovelta, että aa, tämä on pitkäkarvanen. :D Mutta ah, niin ihana! <3



                            

Eihän ne raukkarievut juuri muuta tehneet kuin nukkuneet, mutta oli ne silti niin rakkahia! Vielä kun malttaas odottaa sen n. 3vk että saadaan hakia pentu kotia! :)