maanantai 16. marraskuuta 2015

Kahden kerroksen väkeä




Kyllä vain! Me päästiin vihdoin muuttamaan! Siitä samaisesta syystä moni asia on laahannut nyt parin viikon ajan. Valitettavasti kun on miljoona hommaa tehtävänä, niin sit sitä karsii niistä asioista "millä ei ole niin väliä", eli koiraharrastuksista, omista harrastuksista jne jne jne. Esimerkkinä mainitakseni, on paljon kivempi pukea vaatteet ylleen kaapista kuin jätesäkistä lattialta. ;) Toki se vaatekaappikin laahaa, kahden aikuisen vaatteet on sullottu tällä hetkellä yhteen kaappiin, kun tässä 15 neliötä isommassa asunnossa on naurettavan vähän kaappitilaa ja päämakuuhuoneessa on YKSI hyllykaappi........... Onneksi niitä hyllyjä saa kaupasta lisää! :D








 Oli jännittävää seurata Lunan portaisiin tutustumista. Aluksi kävi parilla ekalla portaalla ja hyvä ettei kaatunut alas sieltä. Sit tultiin puoleen väliin, missä on myös vähän enemmän astuma-alaa kun on mutka siinä ja taas ryminällä alas. Lopulta, oliskohan ollut 3. päivä uudessa kodissa, Luna tuli yläkertaan. Nyt kun pari viikkoa tätä on asutettu, kulkee kuin vanha tekijä. Iina ei ole uskaltanut vielä paria porrasta korkeammalle, mutta se ei tullut yllätyksenä.

Koirilla on myös oma pieni pesä/soppi portaiden alla. Tomi jo sanoi, että sinnehän tekisi itse mieli mennä maata! Ja kieltämättä, aika kivannäköinen siitä tulikin! :) Molemmat mimmit on niin tyynyfriikkejä ja pään alla aina tyyny, siitä se ajatus sit lähti. :) Rahaakaan ei juuri mennyt kun materiaalit on hankittu lahjoituksina, omat huonot tyynyt ja anoppilasta vanhaa peittoa ja tyynyä, kankaat löytyi kierrätyskeskukselta muutamalla hassulla eurolla! :)






No mutta, no mutta. Harrastukset on siis laahanneet. Ulkonaharrastamiset ainakin. Paikkamakuuta oon nyt treenannut aina ruokailujen yhteydessä Lunan kanssa, ja aika pitkän tovin neiti siinä jo killittää nätisti silmiin. Puhutaan ihan siis varmaan lähemmäs 3 minuutin ajasta! Tuntuu hyvältä, kun lähtötilanne oli se, että toinen ei ottanut kontaktia juuri ollenkaan siinä ja keskittyminen herpaantui jokaiseen ääneen. Jee siis!

Täälä Seinäjoella kun ei lunta ole lähimainkaan ja lämpötila +5-10 niin jäljestäminen taitaa pysyä mukana vielä aika kauan. Kunhan vain saisin aikaiseksi käytyä kysymässä Aittomäen tilan peltoja.... Piiskaa ohjaajalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti