Jo silloin 5-6v sitten kun Iinaa alettiin "suunnitella" oli puheissa (lähinnä ukon) valkoinenpaimen. En enää muista, mistä oli bongannut moisen rodun, mutta eihän mun päätä saanut kääntymään.
Mulla oli aika ehdoton ei yhdellekkään rotukoiralle ensimmäiseksi ikiomaksi koiraksi. Pelkäsin ihan liikaa sitä, että me pilataan muutoin valioyksilö (en mä tiedä onko tämä pelko nyt niin kadonnut vuosien varrella.. :D ) huonolla koulutuksella ja kokemattomuudella. Eli suoraansanottuna, en halunnut rotukoiraa "harjoituskappaleeksi". Toinen suuri pelko, oli menettäminen. Koska rotukoirien "rotumääritelmän mukaisista sairauksista" puhutaan niin paljon, niin uskon seropin olevan terveempi.Tiedossa oli, että me halutaan iso koira, ei mitään rasittavaa pikkupuudelia tai röhisevää ruttuturpaa. Mutta ei liian isoakaan (tanskandogi), joka muuten olisi niiiiiiiin kovin upea, mutta ne sairaudet ja lyhyt elinikä, ei kiitos. Eli seropi, isohko sellainen. Mieluiten paimentavaa, ei suurta metsästysviettiä omaavaa yksilöä.
Näillä kriteereille meille aikanaan tuli Iina, seropinarttu, 70e. Iinassahan on jotain paimentavaa (kukaan ei oikein tunnu tietävän mitä, emokin oli seropi) ja harmaavenäjänhirvikoiraa, mistä on ilmeisesti peräisin todella kimeä ja kauaskantoinen "ajohaukku" ja kippurahäntä.
Noh mutta se siitä seropista. :D
Toista koiraahan meille on mietitty jo monta vuotta, mutta kun ei sopivaa rotua ole löytynyt, on asian eteenpäin vieminen luonnollisesti viivästynyt. Monen rodun kanssa on tullut eteen sama ongelma, ajanpuute. On aika haastavaa löytää sopivaa koiraa tilanteeseen jossa isä on viikot poissa kotoa ja äiti tekee vuorotyötä + lapset. Aika (ja jaksaminen) on todella rajallinen.Lopulta löydettiin uudelleen valkoinenpaimen. Sekä "kotikoiraksi" että käyttökoiraksi soveltuva rotu. Terveempi (tai ainakin tutkitumpi) kuin sukulaissielunsa saksanpaimen, jota olen aina ihaillut, kunnes jalostuksessa tapahtui jotain ja ne alkoi laahaamaan. Kokemusta kun ei löydy omasta saksanpaimenesta, niin jätän vertailut sellaisille, joilla on kokemusta molemmista. Huhupuheita olen kuullut, että valkoinenpaimen olisi "ihmisystävällisempi" kuin veljensä ja siskonsa saksasta. Tiedä häntä, kaippa sekin on kiinni kasvatuksesta.
Noh. Valkoinenpaimen meille siis sopisi mainiosti. Harrastuksia oltiin ehdottomasti puhuttu että aloitetaan sessen kanssa harrastelemaan (koska Iina on sohvaperuna), lähinnä urheilua (pyöräily, juoksu, metsässä rämpiminen) ja jos koiralla vain on valmiuksia, niin jälkeä, tokoa yms. Näihinkin tuo valkoinen pirulainen kävisi!Lopulta päätös oli siis helppo, Kaunis, sulavalinjainen iso koira hyvillä ominaisuuksilla, miksei?
Joku varmasti voi ihmetellä, että eikö meillä ole ollut kunnianhimoisempia tavoitteita koiralle jo siinä vaiheessa kun rotua on mietitty? Ei. Ei ole ollut. Perus pessimistin kanssa elo on jo tarpeeksi haasteellista, niin uskon että riittää näin alkuun, että kasvatetaan järkevä sessukka ja katotaan sitten ajan myötä, mihin valmiudet riittää. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että kunnianhimo kasvaa jatkuvasti, koska nään meidän sessukan potentiaalin pienissäkin asioissa. Liiaksi ei myöskään haluta tavoitteita itselle asettaa tulevaan, koska se aika on liian rajallinen perustreenaamisen yli menevälle osuudelle.
Jaada jaada. Nyt en enää tiedä, vastasinko edes siihen alkuperäiseen kysymykseeni. Siis hiljenen.
